Saksalainen hevijyrä Accept julkaisee uuden albumin – Levyä juhlistetaan keikalla, joka on mittasuhteiltaan eeppinen

17.4.2017 20:46

Saksalainen heviveteraani Accept julkaisee viidennentoista studioalbuminsa 4. elokuuta. Se on samalla ensimmäinen nykyisellä, vuodesta 2015 vaikuttaneella kokoonpanolla tehty albumi. Kitaristi ja pääsäveltäjä Wolf Hoffman sanoo, etteivät muutokset kuitenkaan kuulu bändin musiikissa dramaattisesti.

– Niin kauan kuin Peter [Baltes, basisti] ja minä teemme biisejä omaan tuttuun tapaamme, musiikkimme kuulostaa hyvin pitkälti Acceptilta ja siihen myös tähdätään. Haluamme tavoitella sitä tuttua tunnelmaa ja paras kohteliaisuus mitä voimme antaa toisillemme biisin valmistuttua, on todeta ”hei, tämähän kuulostaa ihan vuodelta 1982”. Haluamme siis tehdä biisejä, jotka voisivat olla kolmenkymmenen vuoden takaa, mutta moderneilla twisteillä ja nykypäivän tuotannolla, Hoffman kertoo.

The Rise Of Chaos -albumin julkaisua juhlitaan myös näyttävästi Euroopan suurimmilla hevifestivaaleilla Wackenissa. Acceptin keikka on osa Wackenin perinteistä Night To Remember- konseptia, jossa valikoidut bändit esiintyvät ainutkertaisella ja uniikilla tavalla.

Acceptin tapauksessa konsertti on jaettu kolmeen osaan. Ensin yhtye soittaa tavallisen settinsä, jonka jälkeen ensiesityksensä saavat Hoffmanin viime vuonna julkaiseman Headbangers Symphony -albumin kappaleet, joita säestää Tšekin kansallissinfoniaorkesteri. Lopuksi Accept esittää sinfoniaorkesterin kanssa vielä valittuja paloja omasta tuotannostaan.

– On aina ollu hienoa nähdä, miten bändit tarttuvat tähän haasteeseen ja miten intohimoisesti muusikot ja festivaalijärjestäjät suhtautuvat näihin erikoistilaisuuksiin. Niinpä mekin halusimme toteuttaa jotain, mitä emme ole ennen tehneet. Toivottavasti keikasta tulee faneillemme ikimuistoinen.

Niille, jotka eivät pääse paikan päälle Wackeniin todistamaan tätä eeppistä show’ta, voidaan lohdutukseksi todeta, että suurin osa festivaalin keikoista näytetään myös suoratoistona netissä, joten todennäköisesti tätäkin spektaakkelia pääsee todistamaan sitten ainakin omalta näyttöpäätteeltä jos ei muuten.

Lisää luettavaa