Santa Cruz tulee takaisin asenteella – Tuukka Temosen ohjaama uusi musiikkivideo julki, katso

Uusi levy Bad Blood Rising julkaistaan lokakuun alussa.

Kolmannen pitkäsoittonsa Bad Blood Rising 6. lokakuuta julkaiseva Santa Cruz on julkaissut uuden musiikkivideon Young Blood Rising -singlelleen. VR:n konepajahallissa kuvatun videon on ohjannut Tuukka Temonen.

”Video on isku vasten kasvoja. Haluttiin näyttää, millä asenteella me tullaan takas, ja paras tapa näyttää se oli riisuttu soittopätkä. Itse kuvausprojekti oli osaltamme tosi helppo ja mutkaton: annettiin Tuukalle vapaat kädet, ja Tuukka hoiti homman himaan”, basisti Mitja ”Middy Cruz” Toivonen totesi hiljattain Soundille antamassaan haastattelussa.

Bad Blood Risingin julkaisua juhlitaan perjantaina 6. lokakuuta Tavastia-klubilla keikan merkeissä, mutta innokkaimmat fanit pääsevät kuulemaan levyn ennakkoon jo torstaina 5. lokakuuta Helsingin The Riffissä, jossa yhtye soitattaa ”comeback-levyksi” kutsumaansa albumiaan läpi illan aikana pariinkin otteeseen.