Satiiria yökerhojuhlista – Ensinäytössä Holmala-yhtyeen biletysbiisi

Tamperelaisyhtyeen debyyttialbumi julkaistaan syksyllä.
30.6.2017 15:00

Tamperelainen rockyhtye Holmala on julkaissut musiikkivideon Taas on lauantai -kappaleeseen, joka kuvaa humoristiselta kantilta yökerhobileiden todellisuutta. Yhtyeen laulaja-kitaristilla Vesa Holmalalla on pitkän linjan muusikkona paljon omakohtaista kokemusta viikonlopun juhlista sivustaseuraajan ominaisuudessa.

– Juodaan shampanjaa ja lyödään ylävitosia. Joillakin on tosi nastaa ja ilta menee nappiin. Toisilla taas ilta ei mene suunnitellusti. Sitten riidellään valomerkin jälkeen ja sormukset lentelee pitkin katuja. Vierestä monesti seuranneena asia on aika usein näin ja pokkahan siinä pettää välillä väkisinkin, Holmala kuvailee.

Kokeneista muusikoista koostuva Holmala julkaisee debyyttialbuminsa Kuka minä oon lokakuun lopulla. Taas on lauantai -videon on puolestaan kuvannut ja ohjannut Petri Kyttälä ja käsikirjoittanut Timo Lepistö.

Lisää luettavaa