Scream for me Sarajevo – Dokumentti kertoo tarinan siitä, kun Bruce Dickinson esiintyi Sarajevossa Bosnian sodan piirityksen keskellä

27.1.2017 08:54

Tämäpä vaikuttaa tarinalta, josta haluaisi kuulla lisää. Sarajevon filmifestivaaleilla sai elokuussa ensi-iltansa dokumentti Scream for me Sarajevo, joka kertoo hämmästyttävän tarinan siitä, kuinka Bruce Dickinson esiintyi sooloyhtyeineen Sarajevossa vuonna 1994 – kesken kaupungin piirityksen Bosnian sodassa.

Niitä uutiskuvia ei ihan heti unohdakaan, mitä tuosta surullisesta episodista aikanaan näki. Sarajevoa piirittäneet serbit tulittivat vuosien ajan siviilejä täynnä ollutta kaupunkia kranaatinheittimillä, ja tarkka-ampujat tulittivat kaduilla summamutikassa miehiä, naisia, lapsia ja vanhuksia. Lähes 12 000 ihmistä kuoli, ennen kuin Daytonin rauhansopimus solmittiin vuonna 1995 ja piiritys päättyi lopulta kokonaan vuonna 1996.

Jasenko Pasicin kirjoittama ja Tarik Hodzicin ohjaama dokumentti tulee laajempaan levitykseen vielä tänä vuonna. ”Dokumentti näyttää piirityksen kauhun ja raakuuden sekä sen, millaisissa oloissa ihmiset elivät tuolloin. Scream for me Sarajevo on elokuva elämästä”, Pasic kertoo Blabbermouthin mukaan.

Lisää luettavaa