Sekava Marilyn Manson mumisi omiaan ja jätti keikkansa kesken muutaman kappaleen jälkeen – pettyneet fanit vaativat rahojaan takaisin netissä

16.2.2018 20:57

Shokkirokkari Marilyn Mansonin eilisiltainen keikka New Yorkin Huntingtonissa ei mennyt niin sanotusti täysin putkeen. Metal Injection näet tietää raportoida, että Manson yhtyeineen ehti esittää vain lähteestä riippuen noin neljästä seitsemään kappaletta, joista kaikkia ei edes soitettu loppuun saakka, ennen kuin maestro harppoi pois lavalta palaamatta enää takaisin. Ennen keikan yllättävää päätöstä Manson puheli sekavia ja mumisi itsekseen yhtyeen yrittäessä pitää shown liikkeessä, mutta jo neljän kappaleen jälkeen rauhattomaksi käynyt yleisö alkoi osoittaa mieltään vimmaisin ”Fuck you Manson” -huudahduksin.

Tämä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta viime aikoina, kun Manson on käyttäytynyt sekavasti keikoillaan, saaden jopa entisetkin soittokaverinsa huolestumaan terveydentilastaan. Sama fiilis tuntuisi jääneen myös useille tällä tyngäksi jääneellä keikalla olleelle fanille, mutta niiden mukana seuranneita väistämätömiä pettymyksen tunteita on sittemmin purettu vaatimalla – täysin ymmärrettävästikin – rahoja takaisin sosiaalisessa mediassa.

Lisää luettavaa