Selkäleikkauksesta toipuva Phil Collins palaa eläkkeeltä – Genesis-fanien ei kannata kuitenkaan vielä innostua

28.10.2015 23:07

Genesiksen rumpalina ja laulajana, sittemmin myös soolourallaan menestynyt Phil Collins palaa jälleen musiikin pariin. Vuonna 2011 eläkkeelle jäänyt Collins kertoo Rolling Stone -lehden haastattelussa olevansa valmis studioon ja kiertueelle.

Collins olikin jo ehtinyt treenata basisti Lelan Sklarin ja rumpali Jason Bonhamin kanssa viime vuonna, mutta joutui sitten mittavaan selkäleikkaukseen.

– Heräsin eräänä aamuna enkä voinut liikuttaa oikeaa jalkaani. Magneettikuvauksessa selvisi, että selkäni ja lantioni olivat muusina, Collins kertoo.

Leikkaus onnistui kuitenkin hyvin. Jopa niin hyvin, että Collins voi jälleen tehdä jotain, mitä hän ei ole voinut sitten vuoden 2007 Genesis-kiertueen: soittaa rumpuja. Toiveet Genesiksen paluusta kannattaa kuitenkin vielä unohtaa, sillä vaikka Collins ei täysin ajatusta tyrmää, ei hän ole asiasta kovin innostunutkaan.

– Rakastan niitä jätkiä, mutta katsotaan nyt ensin miten tämä soolojuttu tästä taas lähtee. Moni myös haikailee ihan alkuperäisen kokoonpanon perään, mutta mielestäni sitä ajatusta ei ole mietitty ihan loppuun asti. Peter (Gabriel) ei laulaisi Invisible Touchia tai I Can’t Dancea. Meidän tulisi soittaa tyyliin jotain The Lamb Lies Down On Broadway -materiaalia. Enkä minä taas pysty soittamaan niitä rummuilla, ainakaan niin kuin ennen, Collins pohtii.

Phil Collins valmistautuu parhaillaan soololevyjensä uudelleenmasteroitujen versioiden julkaisemiseen. Ensimmäisenä vuorossa ovat Face Value (1981) ja Both Sides (1993), joiden deluxe-paketit julkaistaan tammikuussa. Levyjen oli alun perin tarkoitus ilmestyä marraskuussa, mutta julkaisua lykättiin, jotta Collins ehtii toipua leikkauksesta. Collinsin viimeisin omaa materiaalia sisältänyt soololevy Testify julkaistiin 2002.

Lisää luettavaa