Sepultura lupaa lähiaikoina uutisia eurooppalaisyleisölle – vireillä jotain ”hyvin erityistä, hyvin erilaista”

22.3.2017 07:12

Sepultura on kiertänyt alkuvuodesta Eurooppaa Kreatorin kera – Suomessakin yhtyeet esiintyivät 11. helmikuuta – mutta ilmeisesti tämä rundi ei jää bändin ainoaksi reissuksi vanhalle mantereelle tänä vuonna. Saksalainen Metal-Heads.de nimittäin haastatteli Andreas Kisseriä maaliskuun alkumetreillä, ja jutusta käy ilmi, että pian brasilialaisyhtyeen kuulijakunnalle on tiedossa pian jonkunlaisia huomionarvoisia uutisia.

”Aiomme tulla takaisin Eurooppaan vuoden lopussa omalle kiertueellemme, ja pian meillä on siitä enemmän tiedotettavaa”, Kisser sanoi.

”Valmistelemme jotain hyvin erityistä ja hyvin erilaista – jotain, mitä emme ole tehneet aiemmin – ja toivottavasti se toimii hyvin. Tietäkää siis, että palaamme pian.”

Sitten vain odottelemaan virallista tiedoksiantoa. Ajatukset tietysti kääntyvät Cavaleran veljesten suuntaan, mutta onhan heidän ja Kisserin välillä ollut vielä viime aikoinakin niin paljon pahaa verta, että vaikea uskoa Sepulturan ex-jäsenten liittyvän kaavailuihin. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä. Katsotaan!

Lisää luettavaa