Slayer ja Faith No More -miesten superkokoonpano julkaisi uuden musiikkivideon, joka herättää taatusti keskustelua sisällöllään

Dead Crossin uutuusvideo ei sovellu herkimmille.
25.7.2017 15:02

Slayerista, Suicidal Tendenciesistä ja Misfitsistä tutun Dave Lombardon, Faith No More -vokalisti Mike Pattonin sekä Retox-miesten Justin Pearsonin ja Michael Crainin muodostama Dead Cross -yhtye on julkaissut uuden kappaleen ja sille tehdyn musiikkivideon. Obedience School -niminen biisi on esimakua elokuun 4. päivä julkaistavalta yhtyeen omaa nimeä kantavalta albumilta.

Useissa maissa laitonta ja noin yleisestikin useimpien mielissä ehdottoman tuomittavaa kukkotappelua sisältävä video tullee epäilemättä herättämään keskustelua sisältönsä puolesta useammassakin torpassa ja niemen notkossa. Viitteitä tästä onkin jo nähtävissä videon Youtube-kommenteissa, joissa pätkää kuvaillaan muun muassa hirvittäväksi ja ällöttäväksi. Näillä puheilla ja varoituksilla, voit katsoa videon itse jutun ylälaidasta.

Lisää luettavaa