Sonisphere tekee näyttävän comebackin Englannissa – nähdäänkö sama Suomessa?

2.12.2013 21:47

Suomeenkin usein ulottunut kiertävä Sonisphere-festivaali tekee paluun Iso-Britanniaan. Tapahtumahan peruttiin kesällä 2012, vaikka esiintyjälistalla oli Kissin, Faith No Moren, Queenin, Marilyn Mansonin, Mastodonin ja Cypress Hillin kaltaisia nimiä.

Ensi kesänä brittijärjestäjien ei tarvitse olla huolissaan, sillä Knebworthin festivaalialueen nelikymppisiä Sonisphere-nimikkeen alla tulevat juhlistamaan Metallica ja Iron Maiden. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun planeetan kaksi suurinta metalliyhtyettä toimivat saman festivaalin pääesiintyjinä.

Lisätietoja, muun muassa molempien yhtyeiden edustajien kommentteja, löytyy täältä.

Entä miten käy Suomen – palaako Sonisphere myös näihin maisemiin ja nähdäänkö meillä päin Metallica sekä Iron Maiden? Festivaalihan järjestettiin Helsingin Kalasatamassa kesällä 2012 ja mukana olivat muun muassa Metallica, Machine Head, Amorphis ja Gojira.

Lisää luettavaa