Sota on ohi, julistaa Von Hertzen Brothers ja lähtee Suomen-kiertueelle

Lipunmyynti keikoille on jo käynnissä.
6.9.2017 12:17

Von Hertzen Brothers kiertää loppuvuodesta Suomea yhdeksän keikan verran. War Is Over -kiertue alkaa 24. marraskuuta Turun Gongista ja päättyy 16. joulukuuta Jyväskylän Lutakkoon. Tähän väliin mahtuu muun muassa jo aiemmin julkistetut kaksi keikkaa Helsingin Kulttuuritalolla. Liput keikoille ovat jo myynnissä. Kiertueella veljeskolmikon lisäksi lavakokoonpano täydentyy rumpali Sami Kuoppamäellä ja kosketinsoittaja Robert Engstrandilla.

”Olemme todella innoissamme siitä, että saamme sekä Samin että Robertin mukaan keikoille. Kummatkin ovat niin hienoja muusikoita, että esiintymisistä tulee varmasti ainutlaatuisia. Aiomme soittaa niin uusia kuin vanhojakin biisejä, emmekä voisi enempää odottaa kiertueelle pääsyä”, Mikko Von Hertzen hehkuttaa.

Lisää luettavaa