Sotahuuto kajahtaa – Jack White yllättää uudella singlellään

7.4.2017 13:05

Jack White on pitänyt viime aikoina oman musiikin suhteen hiljaiseloa. Viime vuonna White julkaisi akustisia kappaleita vuosien 1998–2016 välillä yhteen koonneen kokoelmalevyn, jota edelsi vuonna 2014 julkaistu Lazaretto.

Nyt White on kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa julkaissut uuden singlen Battle Cry, joka on yön aikana ilmestynyt suoratoistopalveluihin. Kaksi ja puoli minuuttia pitkä Battle Cry on pääosin instrumentaali, joka nimensä mukaisesti kuulostaa siltä kuin alkuasukasheimo valmistautuisi sotaan hyvin whitestripesmaiseen tahtiin.

NME tietää kertoa Whiten työskentelevän parhaillaan kolmannen soololevynsä parissa Nashvillessä. Battle Cry saattaa siis hyvin olla esimakua tulevasta ja uuden levyn julkaisu lähempänä kuin arvaammekaan.

Lisää luettavaa