Soundgardenissa ja Pearl Jamissa rumpaloiva Matt Cameron: roolini vaihtelee, mutta yksi asia bändeissä on yhteistä

11.11.2016 16:17

Matt Cameron istuu rumpujen takana kahdessa grungen suurbändissä. Hän korvasi Soundgardenin ensimmäisen rumpalin Scott Sundquistin vuonna 1986 ja on siitä lähtien pitänyt paikkansa Chris Cornellin ja kumppaneiden bändissä. Soundgardenin tauon aikana Cameron liittyi Pearl Jamiin vuonna 1998 ja on pysynyt porukan matkassa näihin päiviin saakka.

Kun Soundgarden jälleen aktivoitui vuonna 2010, on Cameron siitä lähtien toiminut molempien bändien vakiojäsenenä. Pulse Of The Radio haastatteli Cameronia tämän tuplapestistä ja miehen rooleista eri bändeissä.

– Luulen, että Soundgardenissa roolini luovana hahmona on isompi, olen enemmän musikaalinen ohjaaja. Pearl Jamissa puolestani olen osa tukevaa rytmisektiota, Cameron pohtii.

Cameron sanoo olevansa onnekas saadessaan soittaa kahdessa mahtavassa bändissä. Rumpali löytää Soundgardenista ja Pearl Jamista myös jotain yhteistäkin.

– Molemmissa bändeissä on aikansa parhaimmat laulajat. Haluan aina ehdottomasti tukea laulua soitossani, vaikka musiikki vokaalien ympärillä onkin erilaista.

Pulse Of The Radion haastattelun tekstinä julkaisi Blabbermouth.

Lisää luettavaa