Stam1na hyvästeli kotimaan lavat – maha kuralla!

3.5.2014 09:44

Lemiläiskopla Stam1na hurjasteli perjantaina 2. toukokuuta Hämeenlinnan loppuunmyydyn Suisto-klubin uumenissa ja vallan hurjasti hurjastelikin. Hämeenlinnalaisen Sound Supreme -studion uumenissa vime syksynä taltioidun SLK-albumin raidat ja muutamat vanhemmat numerot saivat aivan järkähtämättömän käsittelyn – no, tämä ei ehkä kuitenkaan tullut yllätyksenä, sillä tiukasta soitostaan tunnettu Stam1na on hionut kisakuntoaan todella tiiviisti menneiden kuukausien aikana.

– Kiertue alkaa kieltämättä vähän tuntua kehossa, monellakin tavalla. Meidän porukan keskuudessa on nimittäin ollut havaittavissa esimerkiksi vatsatautia ja muuta oireilua, laulajakitaristi Antti Hyyrynen totesi Suiston intensiivisen tunnelman tiimellyksessä.

Lähes puolitoistatuntinen Suiston-keikka sisälsi myös erikoisuuksia, sillä Stam1nan tuottaja Janne Saksa käväisi lavalla kitaransa kanssa monumentaalisen SLK-numeron aikana. Lisäksi encore-osuus käynnistyi improvisoidulla Hei hei Suomi -kappaleella, joka toivottavasti löytyy pian YouTubesta.

Niin, tosiaan – vaivoista (tai ”vaivoista”, sillä keikkahan oli silkkaa timanttia) huolimatta ulkomaan lavat kutsuvat Stam1naa. Lauantaina 3.5. orkesteri täräyttää Tallinnan rockklubi Tapperissa muun muassa Rytmihäiriön kanssa. Toukokuun lopulla ovat sitten vuorossa kevätrundin varsinaiset päätösjuhlallisuudet, kun Stam1na näyttää tokiolaisille (ja varmasti vähän muillekin), miten sitä modernia thrashmetalia oikein soitetaankaan.

Soundin Facebookista löytyy mukana kuvasetti!

Lisää luettavaa