Kitaravirtuoosi Steve Vai saapuu Helsinkiin juhlistamaan 25 vuoden takaista menestyslevyään

19.4.2016 07:56

Muun muassa Frank Zappan bändissä marinoitu ja hienon soolouran tehnyt kitaravirtuoosi Steve Vai saapuu Helsinkiin viime vuonna alkaneen Passion And Warfare -albumin 25-vuotiskiertueen merkeissä. Juhlakonsertti soi 9.6. Helsingin Kulttuuritalolla.

Yli 15 miljoonaa pitkäsoittoa maailmanlaajuisesti myynyt Steve Vai aloitti kitaransoiton 12-vuotiaana opettajanaa kitaraguru Joe Satriani. Zappan bändissä hän soitti 1980-luvun alussa ja sen jälkeen mies on nähty muun muassa David Lee Rothin ja Whitesnaken riveissä. Soolodebyyttinsä Flex-Able hän julkaisi vuonna 1984, ja vuonna 1990 oli Passion And Warfaren vuoro.

Jos ette muista, niin albumihan alkaa näin uljaasti:

Miehen viimeisin sooloalbumi on 2012 julkaistu The Story Of Light. Steve Vain tavaramerkiksi on muodostunut Passion And Warfarellakin käytetty seitsenkielinen Ibanez.

Lopuksi emme voi vastustaa tilaisuutta vitsailuun: Kitara soi ja yleisö itkee – se on Vain elämää!

Steve Vai
To 9.6.2016
Kulttuuritalo, Helsinki

Ennakkomyynti on käynnissä Menolipussa ja Events Clubissa. Lipunmyynti alkaa Ticketmasterissa perjantaina 22.4. klo 10.

Soundi on keikan yhteistyökumppani.

Lisää luettavaa