”Sukupolvenne purkaa syvään juurtuneita vääriä periaatteita ja harhaluuloja” – kunniatohtorin arvolla palkittu Pharrell Williams piti vaikuttavan puheen tasa-arvosta

19.5.2017 15:27

Räppärinä, laulaja-lauluntekijänä ja tuottajana menestyksekkäästi kunnostautunut Pharrell Williams vastaanotti keskiviikkona kunniatohtorin arvon New Yorkin yliopistolta.

Williams vastaanotti kunnianosoituksen Yankee-stadionilla järjestetyssä valmistujaistilaisuudessa, jossa hän piti myös 10-minuuttisen puheen tuoreille ylioppilaille sekä muille opiskelijoille, opettajille ja vanhemmille. Noise11 kertoo Williamsin ylistäneen puheessaan tulevia sukupolvia avoimuudesta ja peräänkuulutti tasa-arvoa erityisesti sukupuolten välillä.

”Teidän sukupolvenne purkaa niitä syvään juurtuneita vääriä lakeja, periaatteita ja harhaluuloja, jotka ovat pitäneet naisia taka-alalla aivan liian pitkään – ja sitä kautta jarruttaneet meitä kaikkia. Kuvitelkaa, mihin kaikkeen oikein pystymmekään, kun naisia ei pidätellä. Maailma, jossa elätte, tulee olemaan paljon parempi paikka. Te olette ensimmäinen sukupolvi, joka uskaltaa kohdella naisia tasavertaisina”, Williams julisti ja muistutti myös koulutuksen tärkeydestä.

”Ihmisyyttä ei ole ilman koulutusta, eikä koulutusta ole ilman ihmisyyttä.”

44-vuotias Williams sai aiemmin toukokuussa myös Ranskan Taiteen ja kirjallisuuden kunniamerkin, jollaisella palkittiin tänä vuonna myös Iggy Pop.

Forever a student 🎓 #NYU

Henkilön Pharrell Williams (@pharrell) jakama julkaisu

Lisää luettavaa