Sunrise Avenue hamuaa areenaluokkaan – päättää Euroopan-kiertueensa suurkonserttiin Hartwall-areenalla

Samu Haber haluaa vaihtaa isompaan jäähalliin.
9.10.2017 09:07

Tiedote kertoo, että Sunrise Avenuen Euroopan-kiertue huipentuu maaliskuussa Helsingin Hartwall-areenalla. Samu Haber ja kumppanit nähdään Pasilan isossa salissa 23. maaliskuuta.

”Halutaan päättää rundi kotikaupunkiin ja Suomen suurimmalle areenalle. Ollaan normaalisti soitettu Helsingin Jäähallissa, mutta kun olen käynyt katsomassa muiden artistien keikkoja Hartsulla, on ajatus omasta keikasta siellä alkanut kutkuttamaan enemmän ja enemmän. Onhan meidänkin pakko kerran kokea se”, Haber kertoo tiedotteessa.

Lipunmyynti keikalle altaa 13. lokakuuta Ticketmasterissa. Lippujen hinnat ovat alkaen 39 euroa, kalleimmillaan mennään 69 eurossa. Yhtyeen pitkä rundi alkaa 11. lokakuuta pienimuotoisemmalta areenalta Helsingin Tavastialta, mutta se keikka on vähemmän yllättäen loppuunmyyty.

Lisää luettavaa