Suomalainen vientimusiikki hurjassa kasvussa Saksassa – Vientitulot kaksinkertaistuneet parissa vuodessa

19.4.2017 14:09

Suomalaista musiikkia ja musiikkialaa edistävä Music Finland tiedottaa kasvattaneensa suomalaista musiikkivientiä merkittävästi saksankielisessä Euroopassa eli Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa vuosina 2015–2016 toteutetun kansainvälistymishankkeen avulla.

Aus Finnland -hankkeeseen osallistuneiden musiikkialan yritysten vientitulot kasvoivat kahdessa vuodessa yli kaksinkertaisiksi. Samoin Saksan radioissa soitettujen suomalaiskappaleiden määrä lähes tuplaantui ja kohdealueelta saatavat tekijänoikeuskorvaukset kasvoivat vuositasolla yli 30 prosenttia. Myös elävä musiikki tavoitti saksankielisessä Euroopassa vuosittain yli miljoona kuulijaa.

Yksi Aus Finnlandin menestystarinoista on pop-artisti Alma, joka solmi kustannus- ja levytyssopimukset Saksaan ja jonka kappaleita on suoratoistopalveluissa kuunneltu yli 60 miljoonaa kertaa. Almaa edustava PME Records sai hankkeen kautta tukea muun muassa markkinointiin ja showcase-esiintymisiin. Muita hankkeen kautta ponnistaneita olivat esimerkiksi View, Jaakko Laitinen & Väärä raha sekä Niila.

”On harvinaista, että musiikkiviennissä tuloksia syntyy näinkin nopeasti, sillä verkostojen luominen, oikeiden kumppanien löytyminen ja projektin osuva ajoittaminen vievät usein vuosia. Aus Finnland toteutettiin alan toimijoiden ehdoilla ja heidän omia vientistrategioitaan tukien. Moni hankkeen aikana luotu kontakti ja tehty avaus kantaa tuloksia vielä usean vuoden ajan”, Music Finlandin toiminnanjohtaja Tuomo Tähtinen toteaa.

Hankkeeseen osallistui 198 toimijaa, joista yrityksiä oli 132. Hankkeen rahoittajina toimivat työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, ulkoasianministeriö, hankkeeseen osallistuneet toimijat sekä Musiikin edistämissäätiö. Aus Finnlandin kokonaisvolyymi oli 1,4 miljoonaa euroa, josta julkisen rahoituksen osuus oli 780 000 euroa.

Aus Finnland -hankkeen raportti on luettavissa kokonaisuudessaan täällä.

Lisää luettavaa