Suomalaisen pikametallin ja musiikkidokumenttien ystävät huomio! Elokuvaprojektin tekijät kaipaavat apuanne

19.9.2016 13:09

Vauhti päällä! on dokumentti suomalaisen thrash/speed metalin kehityksestä 80-luvulta nykypäivään. Voidakseen toteuttaa elokuvaprojektin tekijät kaipaavat rahallista tukea, jota haetaan Mesenaatin joukkorahoituskampanjalla. Loppusuoralla oleva kampanja kaipaa vielä kipeästi tukijoita, sillä tavoitesumma on vielä ylittämättä.

Vastineeksi projektin tukemiselle lahjoittajat saavat summasta riippuen ennakkonäytöslippuja, t-paitaa tai nimensä lopputeksteihin. Tarjolla on myös käsintehtyä uniikkia kitaraa sekä kuusamolaisen A.R.G.-yhtyeen keikoilla käyttämä taustalakana.

Suurin kuluerä Haapasalon mukaan on tekijänoikeuskorvaukset, jotka haukkaavat leijonanosan kampanjan 5000 euron minimitavoitteesta.

– Syyskuun alussa alkanut kampanja lähti varsin hyvin liikkeelle, mutta nyt se vähän tuntuu yskivän, dokumentin tuottaja Teppo Haapasalo kertoo dokumentin Facebook-sivuilla julkaistulla tuoreella videolla.

Dokumentin tuottaa Haapasalo ja ohjaa Anssi Korhonen. Voit tutustua dokumenttiin ja sen joukkorahoituskampanjaan tarkemmin täällä. Kampanja päättyy 30. syyskuuta.

Lisää luettavaa