Suomalaismuusikko mytologiasta ja luonnonuskosta kertovan dokumentin päähenkilöksi – arvaatko kuka?

29.7.2014 10:30

CMX-yhtyeen nokkamies, pitkän linjan muusikko, lauluntekijä ja kirjailija A. W. Yrjänä on suomalaista mytologiaa ja kansanperinnettä tunnetuksi tekevän Ukonvaaja-dokumenttielokuvan päähenkilö. Itämerensuomalaisesta mytologiasta vaikutteita musiikkiinsa saanut laulaja-basisti tutustuu elokuvassa Suomen kansan henkiseen perintöön ja matkaa omille kulttuurijuurilleen.

− Olen aina halunnut tuoda suomalaista mytologiaa lähelle ihmisiä. Kun tuotantoyhtiö pyysi minua päähenkilöksi Ukonvaaja-dokumenttiin, minun ei tarvinnut montaa sekuntia miettiä, ennen kuin innostuin asiasta. Aihepiiri on valtavan syvä ja valloittava. Meillä on pitkä vahva suomalainen perinne, jota on hyvä lähestyä kunkin ajan kerronnallisella tyylillä, ja antaa sen tarinoille kuvallinen asu, Yrjänä kuvailee.

Elokuvan rahoitus toteutetaan Suomessa viime aikoina paljon huomiota saaneella joukkorahoitusmallilla.

− Meille oli alusta asti selvää, että tämänkaltainen projekti pitää lähteä toteuttamaan nimenomaan yhteisöllisyyden arvoja hyödyntäen. Heti elokuvan julkistuksen jälkeen saadun positiivisen palautteen ja kiinnostuksen määrä on ylittänyt kaikki odotuksemme, kertoo tuotantoyhtiö Helomedian tuotantovastaava Jenna Ruisaho. 

Ukonvaajan joukkorahoituskampanja kestää elokuun loppuun ja siihen voi tutustua tarkemmin ja osallistua täällä. Elokuva valmistuu keväällä 2015. Asiasta kiinnostuneet voivat valita useista vaihtoehdoista rahoitussummansa ja vastikkeen tuelleen. Joukkorahoittajille tarjotaan ensikatseluoikeus sekä extrasisältöjä ja kulissien takaa -materiaaleja.

Lisätietoa Ukonvaajasta täällä.

Lisää luettavaa