Jututimme MM-kisojen kunniaksi jalkapallosta kiinnostuneita muusikoita. Soundin kesänumerosta löytyy enemmänkin tarinaa, mutta tässäpä hieman esimakua. Futistarinan ykkösosa löytyy puolestaan täältä.
Kysymykset:
1. Mikä maa voittaa MM-kultaa ja miksi?
2. Mikä on unohtumattomin jalkapalloon liittyvä kokemuksesi?
Simo ”Sipe” Santapukki – Apulanta:
1. Chile yllättää ja voittaa koko turnauksen! Heillä on huippupelaajia Etelä-Euroopan rahaliigoissa, jotka jäävät julkisuudessa paistattelevien brassien, italiaanojen ja espanjalaisten varjoon. Ei kuitenkaan pelillisesti. Itse asiassa Chilellä on jopa koko kisojen kovakuntoisin ja liikkuvin joukkue, jolla on realistiset mahdollisuudet jymypaukkuun. Turnauskestävyys on tärkeä asia ja Chile voi hyvinkin juosta isommilta ennakkosuosikeilta jalat alta. Lisäksi Chilen valmentaja on kivenkova luu.
2. Unohtumattomin muisto liittyy omaan, sinänsä vaatimattoman ja lyhyeen pelaajauraan. Olimme tappiolla, yliaikaa pelattiin ja saimme vaparin kuudne metrin päässä rankkarialueen rajasta. Valmentaja huusi, että Santapukki ampuu. Asetin pallon paikalleen, otin vauhdin ja tykitin yläristikon kautta verkon perukoille. Sen jälkeen tunnelmat olivat kieltämättä aika hyvät. Lopulta vielä voitettiin ottelu jatkoajalla.
Henri ”Henkka” Seppälä – Children Of Bodom:
1. Tämä on vaikea. Brasilia, Saksa, Hollanti, Espanja ja Argentiina ovat varmaan suosikit. Vähän tummempina hevosina tulevat Belgia, Englanti, Ranska ja Venäjä. Sanon ihan piruuttani, että Venäjä vie. Niillä on huikea määrä taitoa ja varmasti kova näyttämisen halu. Ja puikoissa on Italiassa ja Englannissa vakuuttanut Fabio Capello. Se on hyvä kombo.
2. Olen pelannut niin monta vuotta, että hienoja muistoja on kertynyt tosi paljon. Päällimmäisenä tulee mieleen, kun Helsinki Cupin loppuottelussa puskin kulmasta maalin. Finaalissa maalin tekeminen on aina huikea juttu ja voitettiin silloin koko turnaus. Seuraavan vuoden Helsinki Cupin mainoksiin ja julisteisiin olikin sitten päässyt kuva juuri siitä tilanteesta, kun tein maalin. Nolompi juttu oli se, että mulla on kuvassa silmät kiinni, vaikka opetettuhan on, että puskiessakin katseen pitää olla pallossa ja/tai maalissa…
Kai Latvalehto – Aknestik:
1. Hollanti voittaa MM-kultaa. Finaalitappio neljä vuotta sitten oli ihan oikein, koska oranssipaidat pelasivat typerää, ei-hollantilaista peliä. Hollanti voittaa, mutta toivottavasti Arjen Robben tai Robin van Persie eivät tee yhtään maalia, koska molemmat ovat minusta ällöttäviä. Sama homma kuin taannoin van Nistelrooyn kanssa, karjuin aina naama punaisena ”syötä!”, kun Ruud sai pallon. Tärkeintä ei siis ole voitto vaan että se tulee oikein. Tai tärkeintä ei ole välttämättä edes ottelu vaan kunnon selostus – kuten Hannu-Pekka Hänninen näytti takavuosina. Järjettömän kovaa kamaa – kuin parasta zen-runoutta! ”Nouseva laaka tai kenttä on lämpökosteuden liukastama”…
2. Itkin vuolaasti 7-vuotiaana, kun Hollanti hävisi MM-finaalin vuonna 1974 Länsi-Saksalle. Sama kuvio toistui neljä vuotta myöhemmin, kun Argentiina vei vääryydellä mestaruuden. Parhaat jalkapallomuistot ovat jollain kieroutuneella tavalla myös pahimpia, vaikka minulla on ollut onnea päätyä kannattamaan Hollannin lisäksi Liverpoolia seurajoukkueena. Suuret voitot, kuten Mestareiden liigan voitto 2005 ja Euroopan mestaruus 1988, tuntuvat vähemmän painokkailta kuin katkerat tappiot. Voimme toki itse päättää, kuinka raskaasti ja tosissamme asian otamme, sillä kyse on kuitenkin leikistä, oman elämämme kuvitteellisesta ulokkeesta, jonka ei pitäisi heilauttaa arkea mihinkään suuntaan. Siksipä se on niin ihanaa, sillä urheilu (ja jalkapallo urheiluista jaloimpana) on meille katsojille täysin tunneasia. Ja vaikka yleensä kentällä menee päin helvettiä, kuten muutenkin, niin tämä on kuitenkin asia, johon itse ei ole syypää. Joten oululaisen jalkapalloilun nousua odotellessa…
– Omilta juniorivuosilta nousee mieleen kovaa tunneskaalaa edustava kokemus 11-vuotiaana Göteborgissa, kun pelasin suomalaissiirtolaisten omassa Finlandia Bollklubbenissa. Meillä oli ihan iskukykyinen ja perustaitava joukkue. Cup-turnauksessa arpa toi kuitenkin vastaan IFK Göteborgin ykkösjoukkueen, joilla oli jokaisen omalla nimellä ja pelinumerolla varustettu Adidaksen putkikassi. Meidän valmentajamme, joka joutui yllättäen tuomaroimaan pelin, näytti tavoillensa uskollisena keltaisen kortin sijaan Systembolagetin keltaista kuittia, koska oikeat keltaiset kortit olisivat varmaan maksaneet muutaman kruunun. Vedin suoraan aloitussyötöstä pienellä kentällä pallon IFK:n maalin yläkulmaan. 0-1. Mutta peli taisi päättyä jotain 14-1. Emme koskeneet koko pelissä varmaan juuri muulloin palloon kuin keskiympyrässä maalin jälkeen. Tasoero oli murskaava. Jälkeenpäin olen selvittänyt, että vastassa oli joukko tulevia Ruotsin maajoukkueen ja kansainväliset urat tehneitä tähtipelaajia.
Mikki Kauste – Egotrippi + soolo:
1. Eteläamerikkalaiset joukkueet tulevat olemaan vahvoilla kuuman ilmanalan takia. Veikkaan, että voittaja tulee joukosta Brasilia, Argentiina ja Uruguay. Siinä on kolme parasta ja järjestys tiedetään heinäkuun puolella.
2. Isäni oli 70-luvun lopussa työmatkalla Englannissa ja toi sieltä aivan sattumanvaraisesti kaulahuivin, jossa oli jalkapallojoukkueen nimi. Se kaulahuivi on minulla edelleen tallella, se oli punavalkoinen väriltään ja siinä luki Liverpool. Se on ollut suosikkijoukkueeni numero 1 siitä päivästä lähtien. Hommaa ei yhtään haitannut se, että The Beatles tuli samasta kaupungista!