Suomessakin Sepultura-keikan soittaneilta Max ja Igor Cavaleralta kysyttiin, onko Donald Trump uhka vai mahdollisuus

21.12.2016 11:50

Cavaleran veljekset Max ja Igor vierailivat marraskuun lopussa unkarilaisen Impact-metallimedian haastattelussa kertomassa kuulumisiaan. Puheenaiheeksi nousi myös Yhdysvaltain presidentinvaalikamppailu ja Donald Trumpin voitto, mihin brassit eivät suhtautuneet mitenkään häikäisevän ilahtuneesti.

”Se oli vitsi”, Max sanoi vaaleista. ”Kahden heikon ehdokkaan kamppailu. Minusta demokraateilla oli ehdokas, joka halusi tehdä oikeita asioita mutta jolla oli epäilyttävä historia. Vastapuolella oli sitten Trump, joka on suurin vitsi ikinä. Se kaveri on korruptoitunut valehtelija. Hän on kusettanut eläissään monia ihmisiä ja uskon, että hän saa aikaan paljon pahaa.”

Brasilian Belo Horizontessa syntynyt Max on asunut Arizonan Phoenixissa 1990-luvun alusta saakka. Igor puolestaan asuu nykyään Lontoossa.

”Maa on menossa nyt huonoon suuntaan. Ilmassa on paljon vihaa. Luulen, että seuraavat neljä vuotta ovat vaikeaa aikaa. Obama oli minusta erittäin hyvä presidentti. Hän ei saa nyt hirveästi kiitosta, mutta hän sai aikaan paljon hyvää”, Max jatkaa.

”Arvostan Obamaa myös henkilönä. Trumpia en arvosta lainkaan”, Igor lisää.

”Minusta suurin virhe oli ylipäätään antaa hänen pyrkiä ehdolle. Hänen historiallaan ei saisi ryhtyä presidenttiehdokkaaksi. Katsokaa nyt, missä tilanteessa olemme. Nämä ovat surullisia aikoja.”

Niinpä. Kari Huhta kirjoitti aiheesta Helsingin Sanomiin vallan hyvän pääkirjoituksen. Suosittelemme, että sen opit kannattaa painaa mieleen seuraavien vuosien ajaksi.

Lisää luettavaa