Suuri muutos 46 vuotta klassikon julkaisemisen jälkeen: John Lennon ei ole enää Imaginen ainoa säveltäjä

Imagine on nyt virallisesti Lennonin ja Yoko Onon yhteisesti kirjoittama kappale.
15.6.2017 09:53

Imagine lienee tunnetuin ja rakastetuin osa John Lennonin soolotuotantoa. Nyt Yhdysvaltain musiikkijulkaisijoita edustava NMPA-järjestö kuitenkin päätti, ettei se ole varsinaisesti Lennonin soolokappale laisinkaan, vaan Yoko Onon kanssa tehty sävellys. Asiasta uutisoi Variety.

Asia julkistettiin järjestön vuosittaisessa kokouksessa eilen keskiviikkona. Muutos on Lennonin toiveiden mukainen: NMPA:n toimitusjohtaja David Israelite näytti tapahtumassa videon, jolla Lennon kertoo Onon innoittaneen Imaginea niin paljon, että ansaitsee tulla mainituksi sen toisena säveltäjänä.

Päätöksellä on kauaskantoisia seurauksia Imaginen tekijänoikeuksien suhteen. Yhdysvaltain tekijänoikeuslain mukaan sävellys muuttuu vapaasti käytettäväksi 70 vuotta sen tekijän kuoleman jälkeen, ja kun Lennon kuoli vuonna 1980, Imagine olisi ollut melko pian vapaata riistaa. Nyt tämä ajankohta siirtyy kauas tulevaisuuteen.

Lisää luettavaa