Svart Records aarteiden äärellä: hurja määrä 70-luvun herkkuja Wigwamilta ja muilta mestareilta

Mannaa luvassa niin korville kuin silmillekin.
30.12.2015 15:07

Helsingin Sanomat kertoi tänä aamuna ilouutisen kaikille suomalaisen rockin ja jazzin historiasta kiinnostuneille: laadukkaista uudelleenjulkaisuista tunnettu turkulainen Svart Records julkaisee vuonna 2016 peräti 24 albumillista Ylen arkistosta löytyneitä harvinaisia livetallenteita. Kaikki julkaistaan sekä cd:nä että vinyylinä.

Kyseessä on vuosina 1972-1977 radioidut Ylen Popstudio ja Jazzstudio -sarjat, joissa esiintyi sellaisia nimiä kuin Wigwam, Jukka Tolonen, Tasavallan Presidentti, Piirpauke sekä monta historian kätköihin jäänyttä kokoonpanoa. Ylen Liisankadun studiolla tehdyillä tallenteilla on myös mukana paljon kappaleita, joita ei ole julkaistu koskaan missään muualla.

Ensimmäisessä satsissa maaliskuun alussa tulee kahdeksan pitkäsoittoa. Sen jälkeen tulee aina neljä julkaisua kerralla 6-8 viikon välein. Jokaisessa erässä on sekä pop- että jazzjulkaisuja.

Tähän mennessä perattu julkaisulista näyttää kokonaisuudessaan tältä:

Pop Liisa 1: Tasavallan Presidentti
Pop Liisa 2: Jukka Hauru
Pop Liisa 3: Wigwam
Pop Liisa 4: Taivaanvuohi
Jazz Liisa 1: Unisono Quartet
Jazz Liisa 2: Taivaantemppeli
Jazz Liisa 3: Jukka Tolonen
Jazz Liisa 4: KOM Quartet
Pop Liisa 5: Jukka Hauru / Nono Söderberg
Pop Liisa 6: Finnforest / Elonkorjuu
Jazz Liisa 5: Jupu Group
Jazz Liisa 6: Jukka Linkola Octet
Pop Liisa 7: Kalevala
Pop Liisa 8: Nimbus
Jazz Liisa 7: Wasama-Tuominen Trio / Oton Kvartetti
Jazz Liisa 8: Wasama Quartet / Pentti Hietanen & Teppo Hauta-Aho
Pop Liisa 9: Jukka Tolonen Band
Pop Liisa 10: Hurmerinta-Sorvali Big Band
Pop Liisa 11: Petri & Pettersson Brass / Magyar
Jazz Liisa 9: Mike Koskisen Orchestra
Jazz Liisa 10: Otto Donner Treatment
Jazz Liisa 11: Pentti Lahti Band / Olli Ahvenlahti & Eero Ojanen Duo
Jazz Liisa 12: Mircea Stan Quartet / Jukka Ruohomäki

Veden saa kielelle jo pelkkä kansitaiteen ihailu. Graafikko Jussi Karjalainen on tehnyt sarjalle todella upean ulkoasun, kuten näistä esimerkkikansista näkyy.

Kannattaa muuten ehdottomasti katsastaa tämä musiikkinäytteillä höystetty Ylen tekemä artikkeli Liisankadun studiosta.

Lisää luettavaa