Tänään tulee kuluneeksi tasan 50 vuotta esityksestä, joka muutti käsityksemme tulisista keikan lopetusrituaaleista ikuisiksi ajoiksi

Tämä näky on epäilemättä syöpynyt iäksi lukemattomien rock-fanien verkkokalvoille.
18.6.2017 14:57

16–18. päivä kesäkuuta 1967 Kalifornian Montereyssä juhlittiin Monterey International Pop Festivalien merkeissä. Kuten aikakauden joukkokonsertteihin kuului, esiintyjälista oli varsinkin näin jälkikäteen tarkasteltuna sangen vaikuttavaa nähtävää, sisältäen muun muassa The Whon, Janis Joplinin, Simon and Garfunkelin, Jefferson Airplanen, Grateful Deadin ja Otis Reddingin kaltaisia nimiä.

Pippaloiden kenties muistelluin esitys oli kuitenkin tuolloin ensimmäisen suuren kokoluokan Yhdysvaltain-keikkansa vetäisemän The Jimi Hendrix Experiencen vimmainen veto, joka kulminoitui keikan päättäneeseen Hendrixin kitaranpolttorituaaliin. Mies polvistui The Troggs -laina Wild Thingin jälkimainingeissa stratocasterinsa ääreen, tuikkasi sen tuleen, manasi muinaisia kuusikielisten henkiä esiin liekkien loimusta, pieksi soitinta lavarakenteisiin ja linkosi lopuksi instrumentin jäänteet hämmentyneen yleisön sekaan. Legenda oli syntynyt.

Lisää luettavaa