Tarja Turunen nauttii sooloartistin vapaudesta – ”Aivan erilaista kuin olla osa bändiä”

28.6.2016 10:56

Tarja Turunen esiintyi Ranskan Hellfestissä niin soolokeikalla kuin Within Temptationin vieraana. Turunen piti festivaaleilla myös lehdistötilaisuuden ja istahti vastailemaan toimittajien kysymyksiin.

Lehdistötilaisuudessa Turunen puhui muun muassa sooloartistina olemisen vapaudesta.

– Voin työskennellä erilaisten muusikkojen kanssa ja tehdä kappaleita laajalla skaalalla, ilman rajoja. Rakastan monipuolisuutta, Turun kertoi.

Yksi esimerkki vapaudesta on Turusen The Brightest Void -albumin lukuisat vierailijat Michael Monroesta Red Hot Chili Peppers -rumpali Chad Smithiin.

– Yhtyeeni basisti on Smithin ystävä ja hän oli jo vuosia sitten sanonut minulle, että jos joskus joku kappale sitä vaatii, niin hän voi kysyä Smithiä rumpaloimaan. Olin ensiksi ihan, että ’ai Red Hot Chili Peppers -rumpali soittamassa minun levyllä, öö, okei’, Turunen nauraa.

– Kun saimme levyn sävellystyön valmiiksi, yksi kappaleista tuntui hänelle sopivalta. Lopulta hän päätyikin soittamaan yhden kappaleen sijaan viisi. Smith on todella hyvä muusikko ja myös todella mukava persoona.

Turunen julkaisee jo elokuussa seuraavan albuminsa The Shadow Self, jota Turunen kuvailee The Brightest Voidin kääntöpuoleksi, pimeämmäksi levyksi. Idea kahden levyn julkaisemiseen vuoden sisään tuli Turusen mukaan levy-yhtiöltä, koska hyviä kappaleita oli niin paljon, eikä mitään haluttu jättää pois.

– Olen elämässäni ja urallani päässyt pisteeseen, jossa tunnen oloni todella turvalliseksi ja mukavaksi. Olen oppinut paljon vuosien aikana. Sooloartistina oleminen on aivan erilaista verrattuna bändissä olemiseen. Mutta olen onnellinen, Turunen pohtii.

– Olen todella kiitollinen minulle suodusta mahdollisuudesta ja siitä, että saan tehdä tätä työkseni. Musiikkibisneksessä eletään yleisesti ottaen kovia aikoja, eikä kenelläkään ole helppoa. Se pitää myös muistaa joka päivä ja olla kiitollinen omasta urasta.

The Shadow Self julkaistaan 5. elokuuta.

Lisää luettavaa