Terveisiä tien päältä! Iron Maidenin uusi livevideo muistuttaa, miten kovassa iskussa bändi on edelleen

13.11.2018 08:42

Kas näin, arvon yleisö, soitetaan heavy metalia. Ei paljoa paina, vaikka esittäjät ovat ennättäneet kuudenkympin tuolle puolen – soitto ja laulu kulkevat edelleen ainakin samalla intensiteetillä kuin vuoden 1993 A Real Live One–A Real Dead One -kaksikolla. Hyvä!

Eli Iron Maiden julkaisi Youtube-kanavallaan Legacy of the Beast -kiertueella taltioidun livevideon Run to the Hillsistä. Rundi jatkuu kesällä 2019 Pohjois-Amerikassa ja jatkaa siitä etelämmäs kohti Brasiliaa. Mitenkähän on Euroopan laita, nähdäänkö orkesteri vielä toistamiseen vanhalla mantereella saman kiertueen aikana? Katsellaan…

Lisää luettavaa