The 69 Eyes kertoo 30-vuotisjuhlallisuuksistaan: lisätietoa uudesta albumista ja jenkkirundista julki

22.2.2019 11:16

Artikkeli on julkaistu Soundissa 2/19.
Teksti: Timo Isoaho

The 69 Eyesin perustukset valettiin helsinkiläiseen peruskallioon vuonna 1989. Alkanut vuosi merkitsee siis melkoista merkkipaalua yhtyeen uralla.

”30-vuotisjuhlat sujuvat uuden musiikin merkeissä. Ensimmäinen single ilmestyy 25. toukokuuta ja pitkäsoitto sitten ensi syksynä. Albumin mukana tulee myös menneisiin vuosikymmeniin pureutuva dokumentti”, kertoo laulaja Jyrki ”69” Linnankivi.

Luvassa on myös runsaasti esiintymisiä.

”Rundaaminen alkaa keväällä Yhdysvalloista, jonne palaamme monen vuoden tauon jälkeen. Dez Fafara (Coal Chamber/DevilDriver) otti taannoin yhteyttä, ja hän ilmoitti haluavansa ryhtyä hoitamaan asioitamme meren takana. Ensimmäisenä urakkanaan Dezillä onkin palauttaa The 69 Eyes takaisin USA:n keikkakartalle!”

Palataanpa tulevan pitkäsoiton pariin. Mitä on luvassa?

”Levy on todella rock, ja pe-rinteiset 69-elementit horrorpunkista goottirokkiin ja kitarariffeihin ovat mukana. Tuottaja Johnny Lee Michaels on taas puikoissa, ja mukaan on tulossa muutamia ehkä vähän yllättäviäkin vierailijoita”, kertoo Jyrki 69.

”Tekstit heijastelevat tätä synkkää aikakautta. Eläinten joukkotuho, tehomaatalouden eläinholokausti ja luonnon tuho ahdistavat. Vähän kauhuleffatunnelmia ja popkulttuuria sinne sekaan, ja albumin tematiikka on kasassa.”

Lisää luettavaa