The Guardian hehkuttaa viikon uutuudeksi nostamaansa suomalaisyhtyettä – ”Visionääristä ja ylevää”

1.2.2017 23:11

Brittilehti The Guardian nosti viikon uudeksi bändiksi Seinäjoelta ponnistavan Kairon; IRSE!:n ja hehkuttaa mittavassa artikkelissaan bändin virtuoosimaista soittoa.

Jos pidät progressiivisesta rockista, tulet rakastamaan Kairon; IRSE!:ä, jotka ovat kotoisin läntisestä Suomesta, aloittaa The Guardianissa tiistaina julkaistu artikkeli. Brittilehti on juttua varten haastatellut bändin kitaristia Niko Lehdontietä, joka kertoi bändin kuulumisia Soundille jo viime viikolla yhtyeen Sinister Waters II -kappaleen ollessa lehtemme virallinen Perjantaibiisi. Saman artikkelin yhteydestä on ennakkokuuntelun kautta mahdollisuus päästä nauttimaan Kairon; IRSE!:n perjantaina 3. helmikuuta julkaistavasta Ruination-albumista.

The Guardian kuvailee artikkelissa seinäjokisten musiikin syöneen sisään kaikkia progressiivisen rockin hienouksia: sekä hiljaista että voimakasta, hulluja instrumentaalisia ratkaisuja, maanisesti sinkoilevia rytmejä sekä odottamattomia vaihdoksia kappaleen osasta toiseen. Laajalti arvostetun brittilehden mukaan bändistä on koettavissa visionäärisyyden ja ylevyyden tuntu, jopa jumalaiseksi kuvailtavalla tavalla.

The Guardianin artikkelin kirjoittaja Paul Lesterin mukaan lehti oli varmasti pitämässä suomalaisten Ruination-albumista kuultuaan bändiä kuvaillun ”progressiiviseksi shoegazeksi” ja ”musiikiksi uloimmilta sfääreiltä”. Ruinationia on lehden mukaan kuvailtu myös henkisesti epävakaan Gentle Giantin ja pahasti alkoholisoituneen Todd Rundgrenin lehtolapseksi, joka tultuaan adoptoiduksi Venäjälle löytää itsensä esittämässä rockoopperaa Uralin vuoristossa.

Bändin värikkäästi nimetty debyyttialbumi Ujubasajuba julkaistiin alunperin vain Bandcamp-suoratoistopalvelussa, mutta esikoiskokopitkä saa fyysisen muodon tuoreen Ruination-kakkosalbumin julkaisun myötä.

Helmikuun kolmantena päivänvalon näkevän Ruinationin ilmestymisen kunniaksi Kairon; IRSE! kiertää Suomea yhdessä Death Hawksin ja Hexvesselin kanssa. Bändin pääset näkemään helmikuun alussa seuraavissa paikoissa:

2.2.2017 45 Special, Oulu
3.2.2017 Rytmikorjaamo, Seinäjoki
4.2.2017 Lutakko, Jyväskylä
9.2.2017 Tavastia, Helsinki
10.2.2017 Suisto, Hämeenlinna
11.2.2017 Olympia-kortteli, Tampere
17.2.2017 Torvi, Lahti
18.2.2017 Dynamo, Turku
24.2.2017 Kerubi, Joensuu
25.2.2017 Downtown, Kouvola

Lisää luettavaa