Todellinen blueslegenda menehtyi

17.7.2014 12:04

Vaikutusvaltainen amerikkalaiskitaristi Johnny Winter on kuollut 70-vuotiaana. Uutisen kertoi ensimmäisenä American Blues Scene.

Miehen vaikutuksesta kertoo jotakin esimerkiksi se, että Winterin on sanottu olevan ”puuttuva linkki amerikkalaisen southern rockin ja brittiläisen bluesin välillä”.

Winter ehti tehdä pitkän uran, sillä muusikko aloitti soittamisen jo 50-luvun lopulla. Hänen debyyttilevynsä The Progressive Blues Experiment ilmestyi vuonna 1968. Soittamisen ohella Winter tuotti muun muassa Muddy Watersin levyjä.

Rolling Stone -lehden ”kaikkien aikojen kitaristit” -listalla Winter nousi sijalle 63.


Lisää luettavaa