Tony Iommi kummastelee Ozzyn Black Sabbath -reunioniin liittyviä nyrpeitä lausuntoja – ”En tiedä mitä hän tarkoitti”

23.9.2018 11:15

Black Sabbath saateltiin vuoden alussa juhlavin menoin lopulliseen lepoon The End -jäähyväiskiertueen päätteeksi yhtyeen kotikaupungissa Birminghamissa. Rumpali Bill Wardin poissaoloon liittyvää sotkua lukuunottamatta rundi oli menestys ja tunnelma yhtyeen kesken vaikutti kaikkien miekkosten keskinäisten haastattelujen ja videopätkien perusteella olleen oikein hyvällä mallilla. Siksipä olikin erityisen yllättävää, että Ozzy Osbourne päätyi antamaan viime viikolla lausunnon, jonka mukaan hän ei erityisemmin nauttinut olostaan yhteenpalanneen heavy metal -legendan riveissä.

Kitaristi Tony Iommilta kyseltiin kommentteja toverinsa ajatuksiin tuoreessa The Listin haastattelussa.

”Näin sen, mutta en tiedä mitä hän tarkoitti”, Iommi sanoo. ”Minulla oli viime kiertueella kundien kanssa oikein mukavaa, eikä Ozzy maininnut minulle mitään. Hän näytti nauttivan olostaan ja meillä oli hauskaa, joten enpä tiedä. Luullakseni on mahdollista, että hänen lausuntonsa oli irrotettu asiayhteydestään.”

Saapa nähdä, tarkentaako Ozzy aatoksiaan asian tiimoilta vielä tässä tulevina viikkoina/kuukausina.

Lisää luettavaa