Topi Saha valmistautuu kolmanteensa – Eka single nyökkää Brucen suuntaan

20.4.2015 15:08

Laulaja-lauluntekijä Topi Saha julkaisee 15.5. kolmannen sooloalbuminsa Nykyaika. Ensimmäisenä maistiaisen albumilta kuullaan sekä nimessään että kansikuvassaan vahvasti Bruce Springsteenin suuntaan nyökkäävä Nebraska.

Nebraska on hymni musiikin pyhyydelle. Surullisten laulujen maagisen, puhdistavan vaikutuksen tuntevat kaikki. Oli harteilla sitten maailman paino tai itsekkäämmät taakat, on jokaisella pari omaa nebraskaansa, joiden avulla ajatus kirkastuu. Kyseessähän on siis tavallaan metabiisi, mutta toivottavasti se kelpaa jollekulle sellaisenaankin, Topi Saha kuvailee.

Kaustisilta kotoisin oleva Topi Saha julkaisi debyyttinsä Verta ja lihaa vuonna 2010. Kakkoslevyn Kolme veljee vuoro oli vuonna 2013. Molempia on kiitelty kovasti niin Soundissa kuin muuallakin.

– Kyllästyin nostalgiaan. Ketä autenttisuus tai genrepelleily kiinnostaa? Ei minua ainakaan. No joo, onhan uuden levyn instrumentaatio akustisvoittoinen ja tekstit välillä silkkaa kansanrunoa, mutta omaan korvaani Nykyajan soundi ja etenkin tunnelma on aamuöinen, urbaani ja snadisti vinossa. Olen aina pitänyt kovasti levykokonaisuuksista, mutta en ole aikaisemmin sellaista osannut tai uskaltanut tehdä. Nyt oli korkea aika lunastaa lupaukset ja tehdä jotain kunnolla. Nykyaikaa parempaan en pysty, Topi Saha kommentoi.

Nebraskan kanssa samaan aikaan näki päivänvalon myös uusi kappale nimeltä Paskainen sydän.

Hieno laulu sekin.

TOPI SAHA: NYKYAIKA
1 Nebraska
2 Paskainen sydän
3 Isä, minä ja Musta
4 Kaunotar
5 2056
6 Palamaan
7 Kaksi kuninkaanlasta
8 Hämäläinen laulu
9 Kävelin kerran
10 Helsingin taivas

Lisää luettavaa