Tuleva Queen-elokuva löysi vihdoin Freddie Mercurynsa – valinta herättänee mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin

5.11.2016 16:55

Kuutisen vuotta kehitteillä ollut Queen/Freddie Mercury -elokuva, jonka ohjaaja ja pääosanesittäjä ovat vaihtuneet vuosien varrella useampaankin otteeseen, on löytänyt viimein – ja ainakin näillä näkymin – lopulliset tekijänsä. Ohjaajan pallille istahtaa Epäillyt ja X-Men -ohjaaja Bryan Singer ja Mercuryn esittäjäksi on puolestaan valikoitunut Mr. Robot -sarjasta tuttu Rami Malek. Singer vahvisti tiedon Instagram-tilillään eilen. Rainan käsikirjoitusta on työstänyt Stephen Hawking -elämäkertaelokuva Kaiken teorian kynäillyt Anthony McCarten.

Bohemian Rhapsody -nimellä kulkevan elokuvan Mercury-roolia piti suhteellisen pitkään hallussaan Sacha Baron Cohen, joka päätyi jättäytymään projektista pari vuotta takaperin taiteellisiin erimielisyyksiin vedoten. Cohenin jälkeen viimeisimpien James Bond -elokuvien Q, eli näyttelijä Ben Whishaw ja näyttelijä/ohjaaja Dexter Fletcher ehtivät myös olla hetken aikaa kiinnitettyinä projektiin.

Lisää luettavaa