Tuoreita kuulumisia Rammstein-leiristä: uutuusalbumi etenee hyvää vauhtia, kiertueesta muodostumassa jättimäinen projekti

18.11.2018 11:51

Rammsteinin liki kymmenen vuotta odotetun uutuusalbumin julkaisun lähestyessä kitaristi Richard Kruspe paljasti yhtyeen tulevia suunnitelmia United Rock Nations Radiolle.

Keskustelun tuoksinassa mieheltä kyseltiin, onko hän aikeissa suunnata kiertueelle uuden A Million Degrees -albuminsa julkaisuun valmistautuvan sivuprojektinsa Emigraten kanssa, kun Kruspe päätti ladella tiskiin pääasiallisen yhtyeensä kuulumisia.

”Minulla ei ole aikaa moiseen”, mies toteaa. ”Olen menossa Los Angelesiin joulukuun puolivälissä miksaamaan uutta Rammstein-levyä. Sen jälkeen päivät kuluvat Rammsteinin kiertuevalmisteluiden merkeissä. Sitten suuntaammekin tien päälle seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.”

Aiemmin yhtyeen toinen kitaristi Paul Landers kertoi, että uusi albumi saattaisi ilmestyä vuoden 2019 keväällä.

Bändin kiertue starttaa kuluvan vuoden viimeinen päivä Meksikon Puerto Vallartasta. Suomessa yhtye nähdään 10. elokuuta Tampereella Ratinan stadionilla.

Voit kuunnella Kruspen haastattelun kokonaisuudessaan alta.

Lisää luettavaa