Turmion Kätilöt tiedottaa, että kokelaan koeaika on päättynyt: yhtyeessä on nyt virallisesti uusi jäsen

Saku "Shag-U" Solin on nyt Kätilöiden toinen laulaja.
9.8.2017 12:41

Viime keväänä Turmion Kätilöiden toiseksi solistiksi kysytty Shag-U on suorittanut koeaikansa loppuun, yhtye ilmoittaa tiedotteessa. Fear of Domination -yhtyeestäkin tuttu Saku Solin on siis tästedes bändin virallinen jäsen.

”Yhtye arvioi työharjoittelun suoritetun onnistuneesti ja antaa laulajalle arvosanoja seuraavasti: tekninen osaaminen 10, taiteelliset lahjat 10, oma-aloitteisuus 10, asiakaspalvelu 10, fyysinen kunto 9 ja psyykkinen kunto 8. Tällä päivämäärällä Turmion Kätilöt nimeää Shag-U:n täysivaltaiseksi ja ikuiseksi jäsenekseen ja myöntää hänelle äänioikeuden sekä yhtyeen luottokortin”, tiedote ilmoittaa.

Solin iloitsee vakipestistään ja lupaa, että yhtye katuu luottokortin antamista pikapuolin. ”Täytyy nöyränä kumartaa ja kiittää mahdollisuudesta päästä Kätilöihin mukaan. En ole missään vaiheessa tuntenut olevani vieraileva hahmo, vaan alusta alkaen tunsin olevani osa Turmion Kätilöt -sirkusta”, Mr. Shag-U kirjoittaa.

Juhlan kunniaksi yhtye lähtee myös tien päälle. Bändin kiertueaikataulu näyttää seuraavalta:

19.08. Hämeenlinna, Suisto-klubi
26.08. Mikkeli, Live Stock & Tattoo
15.09. Helsinki, The Circus
16.09. Kankaanpää, Stage Bar
22.09. Kajaani, Rock House Kulma
23.09. Vaasa, WS Arena
29.09. Jyväskylä, Freetime
30.09. Lahti, Möysä
07.10. Tampere, Pakkahuone
13.10. Lappeenranta, Old Cock
14.10. Savonlinna, The Rocks
20.10. Saarijärvi, Summasaari
21.10. Heinola, Vapari
28.10. Oulu, Hevimesta
04.11. Vammala, Stage & Villi
15.12. TBA
16.12. TBA
30.12. Joensuu, Kerubi
31.12. Kuopio, Henry’s Pub

Lisää luettavaa