Blast Of Silence on yksi esimerkillisimmistä pienyhtiöstä mitä laatuisan punkrockin kustantamiseen tänä päivänä tulee. Esimerkiksi Nyrkkitappelua ja God Given Assia julkaissut ansiokkaasti julkaissut yhtiö keskittyy nimenomaan seiskatuumaisen singlen hyväksihavaittuun formaattiin.
Joten mikäs olisikaan sopivampi yhtiö julkaisemaan uutta Pää Kii -materiaalia? Esikoisalbumillaan punk-hypen käynnistänyt yhtye on pitänyt viime ajat matalaa profiilia, jonka katkaisee keskikesän tuntumassa ilmestyvä sinkku. Nimiraita Just niin kuin Elvis on suurpiirteinen kaahaus, jossa on hienoista läpiluennan makua. B-puolen Sun ei olis pitäny tappaa sitä tyttöö on kuin kollaasi yhtyeen aiemmista tekemisistä, mutta astetta hienovaraisemmin. Vaikutelman tarjoaa hitaampi tempo ja jollain kierolla tapaa 60-lukulainen melodisuus. Vaikkei seiska se tärkein Pää Kii -julkaisu olekaan, se muistuttaa siitä, että bändin on yhä syytä olla olemassa.
Uudempaa kaartia lafkan katalookissa edustaa Lost Chords, vaikka ihan ensi kertaa eivät yhtyeen jäsenet taida räkäistä punkrockia ollakaan veivaamassa. Laulu on sen verran karskia rähinää ja soundit riipivää särinää, että tyhmempikin tajuaa asenteen nyt ratkaisevan tarttuvia iskusävelmiä enemmän. Tätä mielikuvaa tosin hämmentää b-puolen Daddy’s Pride, joka introllaan ottaa hihasta Hüsker Dü -kortin. Hälläväliä-asenne ottaa kuitenkin selkävoiton mukaan puskevasta hempeilystä.
Blast Of Silencen vanhemmasta julkaisuista kannattaa haltuun ottaa ainakin Seekretsin ja Lazardsin sekä Kytänsoittajien ja Vaarallista-yhtyeen splittiseiskat.
Punkissa pysyessämme tarvitsee ehdottomasti noteerata legendaarisen Nolla Nolla Nollan paluu-ep. Ohjeet edustaa bändin historian suoraviivaisempaa osastoa ja tuo mieleen yllättäen jopa Radiopuhelimet. Hymyilen aina puolestaan nappaa kuulijan aikakoneen kyytiin muistuttamaan, kuinka kova 000:n aikalaisista oli esimerkiksi Widows. Nimiraita Päinkävelijä on osuvan karski kiteytys ajastamme. Ilolla siis tervehditään bändin aktivoitumista myös levytysrintamalla. Uutta materiaalia pukkaa kuulemma vielä lisääkin.
Samalla tavalla punkin ja post-sellaisen veteen vedetyllä viivalla taivaltaa seuraavaa sukupolvea edustava Kuudes Silmä. Yhdysvalloissakin kiertänyt yhtye on aiemmilla julkaisuillaan lunastanut oman paikkansa mustanpuhuvan punkin varjoissa. Jo seiskatuumaisen nimiraita Kuolemaa ja sen avausrivi ”Mitä sä teet kun et tiedä mitä teet” vavahduttaa. Nyt uidaan syvissä vesissä. Bändi onnistuu tartuttamaan paniikinomaisen tunnelman kuulijalle saakka. Kääntöpuolella toinen yhtä painostava oma ralli ja Dead Moon -käännös.
Ja lopuksi suuntaamme aivan toisaalle.
Shiraz Lane kuuluu siihen ikäpolveen, että julkaisee ensi-ep:nsä Be The Slave Or Be The Change cd:nä. Noteeraamisen arvoinen se on joka tapauksessa. Vaikka nuoruus ja kukkoiluasenne ovat edustamassaan hard rockissa muodostumassa itseisarvoiksi, joilla ei yksin tee mitään, villi veikkaus on, että viiden biisin ep miellyttää juuri näiden ominaisuuksien vuoksi. Mielleyhtymät Guns N’ Rosesin ja etenkin Skid Row’n edustamasta roisista ja energisessä paahdosta lämmittävät sydänalaa erityisesti.
Teksti: Antti Luukkanen
Julkaistu alun perin Soundissa 6-7/2015
Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella:
SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere.