Uhrilampaat-elokuvan ohjaaja on kuollut – Bruce Springsteen ylistää Jonathan Demmeä julkisessa viestissään

27.4.2017 08:12

Ohjaajasuuruus Jonathan Demme menehtyi eilen 26. huhtikuuta. Hän oli 73-vuotias. Demme sairasti ruokatorven syöpää ja vaikeaa sydäntautia.

Demme ohjasi urallaan muun muassa sellaiset elokuvat kuin Uhrilampaat (1991), Philadelphia (1993) sekä uuden version Mantsurian kandidaatista (2004). Uhrilampaat toi Demmelle myös Oscar-palkinnon parhaasta ohjauksesta.

Uutinen on otettu surulla vastaan myös musiikkipiireissä. Bruce Springsteen julkaisi verkkosivuillaan Demmelle kunnianosoituksen, jossa ylistetään ohjaajan innoittaneen myös New Jerseyn suurta miestä.

”Olemme täällä E Streetillä hyvin surullisia Jonathan Demmen kuoleman johdosta. Hän oli upea elokuvantekijä ja ihminen ja inspiroi minua suuresti”, Springsteen kirjoittaa.

”Hänellä oli aina hymy huulillaan, hänellä oli jatkuvasti jotain vireillä ja hän aina kannusti sinua tekemään parhaasi. Häntä tullaan kaipaamaan.”

Lepää rauhassa, Mr. Demme. Hienoja elokuvia teit.

Lisää luettavaa