Ultra Bra tekee paluun viikon päästä! Liput myyntiin heti.

24.1.2012 09:01

Ultra Bra tekee paluukeikan ensi maanantaina Helsingissä. Soundin tavoittama rumpali Antti Lehtinen (kuvassa hauskimman näköinen sälli keskellä lattialla) ei vielä uskaltanut kommentoida asiaa tarkemmin, mutta totesi että ”Mikäänhän ei ole varmaa ennen kuin se on varmaa, mutta kyllä tätä nyt voi jo puolivarmana pitää.”

Päivitys: Kerkko Koskinen vahvisti juuri paluuhuhun Radio Helsingille, ja NYT kertoi Anna Tuluston varmistaneen keikkapaikaksi Helsingin Jäähallin.

Kokoaan suurempi Suomi 2012 -tapahtumassa esiintyy Ultra Bran lisäksi myös muita artisteja. Tapahtuman Facebook-sivu on täällä.

Liput tulevat myyntiin saman tien, eli niitä saa 10-25 euron hintaan tänään tiistaina klo 12.00 Tiketistä

Huhu lähti liikkeelle tästä Anssi Kelan eilisiltaisesta Facebook-päivityksestä: ”Eräs aika iso suomalainen bändi tekee maanantaina comebackin. En paljasta vielä bändin nimeä, mutta nimen ensimmäiset kirjaimet ovat U ja B.”

Oletettavasti tempaus liittyy presindentinvaaleihin ja Pekka Haaviston kampanjaan, sillä Anssi Kela on ollut yksi Haaviston näkyvimpiä tukijoita. Antti Lehtinenkin kertoi puhelimessa rakentaneensa juuri Finnvoxin taukotilassa legoista ”kakkonen on ykkönen” -rakennelman.

 

 

Lisää luettavaa