Ultra Brata tulossa ensimmäistä kertaa vinyylinä, kokoelmalle lisätty runsaasti harvinaisuuksia – ”Maailma tarvitsee gay disco -version Tel Aviv, Tel Avivista”

22.5.2017 12:26

Svart Records julkaisee tulevana kesänä paluukeikkoja tekevän Ultra Bran tuotannon ensimmäistä kertaa vinyyliformaatissa. Neljä albumia sekä kolmen lp-levyn kokoelma julkaistaan Svartin mukaan harkitun mielivaltaisessa järjestyksessä ja ensimmäiseksi ilmestyvät Kroketti-albumi (1997) sekä harvinaisuuskokoelma Sinä päivänä kun synnyimme 16. kesäkuuta.

Kitaristi Joel Melasniemen mukaan kokoelmalevyä varten kaivettiin erikoisuuksia pöytälaatikon pohjia myöten. Levyllä on kaikki ei-albumeilla julkaistut ja kokonaan julkaisematta jääneet kappaleet alkuperäistä Houkutusten kiihottava maku -ep:tä (1995) myöten.

– Yhdelle puolelle tuplaa on vielä kerätty ne harvat ja harvinaiset kerrat, kun Ultra Brata on remiksattu. Koska maailma tarvitsee ysäri-drum’n’bass -version Kahdeksanvuotiaana-kappaleesta ja gay disco -version Tel Aviv, Tel Avivista. Ultra-rare on myös Sokeana hetkenä II, joka on kestonsa mittainen Timo Lassyn fonisoolo, Melasniemi avaa.

– Lassy veti myös Antti Lehtinen Ensemblessä, meidän jazz-sivuprojektissa, jolta mukana on Como El Musica erillisellä bonus-seiskatuumaisella. Me ollaan käyty vähän hajamielistä keskustelua siitä, kuka kappaleen sävelsi, mutta kenenkään muisti ei ole palannut kuin pätkittäin. Me ollaan kaikki vuosien jälkeen aika tyytyväisiä että tällainen Gil Evans -henkinen, rakenteiltaan suurpiirteinen sähköjazz on tullut joissain sessioissa taltioitua. Lopulta on yksi work in progress, en muista minkä levyn sessioissa aloitettu ihan vaan kesken jäänyt kappale Aukioille kiiruhtava tuuli, jossa on koskettavat, ankimaiset Terhin laulamat a-osat, mutta progehtava kertsi jäänyt instrumentaaliksi.

Elokuussa julkaisuvuorossa ovat Ultra Bran kaksi viimeistä levyä Kalifornia (1999) ja Vesireittejä (2000). Julkaisujen sarjan päättää syksyllä ilmestyvä debyytti Vapaaherran elämää (1996). Vinyylit on masteroinut uudelleen alkuperäisten levyjenkin masteroinnista vastannut Pauli Saastamoinen. Melasniemen mukaan eniten hankaluuksia vinyylipainoksissa on tuottanut cd-formaattia silmälläpitäen tehdyt levyjen visuaaliset ilmeet.

– Vinyyleissä on paljon hyviä puolia. Niiden kanssa pulaaminen on aina vähän hankalaa, joten se johtaa sellaseen intentionaalisempaan musiikinkuunteluun. Samoin tiukka rajaus niihin vinyyleihin mitkä sattuu olemaan esillä tekee musiikin kuuntelusta toisteisempaa, kuin jos koko maailman musiikkikirjastosta pitää valita. Näin valikoituviin teoksiin pääsee paremmin sisälle, ne alkavat kertoa jotain omasta elämästäkin, Melasniemi pohtii.

– Nykyään kuuntelen itse noin puolta tusinaa randomisti valikoitunutta vinyyliä lähinnä, ja joskus yhtä R.E.M.:in kokoelmaa cd:ltä. Kaiken kaikkiaan olen ollut ihan yhtä paljon cd-aikakauden lapsi, ja toisaalta digistriimauskin on ihan uskomaton edistysaskel. Mutta soitin siis on ikkunalaudalla ja kevätauringossa on vaara että vinskat lähtee sulamaan – just Australian matkalta tuotu Hall & Oatesin Abandoned Luncheonette vääntyi banaaniksi.

Ultra Bra nähdään kesällä Ruisrockin, Provinssin ja Ilosaarirockin lavoilla. Nämä ovat yhtyeen ensimmäiset esiintymiset sitten vuoden 2012. Joko yhtye on aloittanut treeniperiodin?

– Ei vieläkään!

Lisää luettavaa