Uutta Beck-albumia odotellessa: kaksi ennen julkaisematonta kappaletta löysivät tiensä Internettiin

27.2.2017 12:25

Beckin uutta levyä lupailtiin ilmestyväksi jo viime lokakuussa, mutta tässäpä sitä edelleen ihmetellään ja pyöritellään peukaloita. Toistuvasti lykättyä albumia odotellessa voi vaikka kuunnella kahta aiemmin julkaisematonta kappaletta, jotka Beck kirjoitti I Am Number Four -elokuvan soundtrackille vuosikymmenen alussa.

The Future Heart -sivusto kertoo Ohjaaja D.J. Caruso jakoi itse fanin pyynnöstä leffassa lyhennettynä kuullun Curfew-kappaleen täyspitkän version sekä nimettömän instrumentaalikappaleen.

Beckin viimeisin levy on vuonna 2014 julkaistu Morning Phase, joka pokkasi vuoden parhaan albumin Grammy-palkinnon.

Lisää luettavaa