Vaimonsa murhauttamista suunnittellut laulaja Tim Lambesis sai vuonna 2014 kuuden vuoden tuomion – pääsi vapaaksi jo nyt

10.2.2017 07:55

Vuonna 2014 musiikkimaailma hätkähti, kun kävi ilmi, että As I Lay Dying -yhtyeen laulaja Tim Lambesis oli yrittänyt pestata palkkamurhaajan surmaamaan Lambesisin vaimon. Lambesis oli keskellä vaikeaa avioeroprosessia ja halusi päästä eroon puolisostaan, joka hänen mukaansa uhkasi viedä yli puolet laulajan varallisuudesta eikä suhtautunut suopeasti Lambesisin ja pariskunnan adoptoitujen lasten tapaamisiin.

Laulajan uhkaavat puheet kantautuivat poliisin korviin, ja Lambesisille kehitettiin ansa. Kun muusikko sitten oikeasti yritti tehdä diiliä palkkamurhaajaksi luulemansa miehen kanssa, tämä paljastuikin poliisiksi ja solisti pääsi tiilenpäitä lukemaan.

Kuuden vuoden tuomio kuitenkin loppui lyhyeen. Alternative Press uutisoi Lambesisin päässeen vapauteen jo 17. joulukuuta. Laulaja pääsi ehdonalaiseen suostuttuaan kaikkiin ex-vaimonsa vaatimuksiin huoltajuussuhteen purkamisesta, lähestymiskiellosta sekä taloudellisista kompensaatioista. Myös Lambesisin vanhempien asema laulajan lasten isovanhempina purettiin.

As I Lay Dyingin jäljelle jääneet jäsenet hajoittivat yhtyeen ja perustivat Woverwarin. Myös Lambesis aikoo julkaista uutta musiikkia vapauduttuaan.

Lisää luettavaa