”En ollut valmis tähän” – Status Quo -nokkamies Francis Rossi kirjoitti jäähyväiset edesmenneelle Rick Parfittille

26.12.2016 17:00

Rick Parfitt, toinen Status Quo -yhtyeen kahdesta alkuperäisjäsenestä menehtyi lauantaina Espanjassa. Duon jäljelle jäänyt osapuoli, laulaja-kitaristi Francis Rossi julkaisi tänään koskettavan jäähyväiskirjeen edesmenneelle aisaparilleen.

– En ollut valmis tähän. Parfitt oli osa tarinaani viidenkymmenen vuoden ajan. Se oli paitsi elämäni pisin ihmissuhde, myös kaikkein tyydyttävin, turhauttavin, luovin ja sulavaliikkeisin. Vaikka olimme tiimi ja kumppanit, olimme myös ihmisinä hyvin erilaiset ja käsittelimme ikääntymiseen, jatkuvaan kiertämiseen, suosioon ja luovuuden ylläpitämiseen liittyviä paineita omalla tavallamme, Rossi kirjoittaa.

– Hän kehitti oman soundinsa ja tyylinsä ja innoitti samalla tulevia sukupolvia. Rick oli rokkitähden arkkityyppi. Hän ei koskaan menettänyt innostustaan, kujeilevaa puoltaan eikä janoaan vauhtiin, ääneen ja riskeihin. Hänen elämänsä ei ollut koskaan tylsää ja hän oli meistä äänekkäin, nopein ja huolettomin. Matkan varrella sattui muutamia vahinkoja ja oli aikoja, jolloin ajauduimme todellisille vaara-alueille. Mutta silti hänen menettämisensä tuli täytenä shokkina.

– Vaikka kulunut vuosi onkin ottanut meiltä paljon pois – viimeisimpien joukossa nyt George Michael – Rick Parfitt erottuu joukosta. En ollut valmis tähän.

Lisää luettavaa