Vanhalle koululle kunniaa – perjantaibiisinä Olli PA:n Tsar Bomba

7.11.2014 16:05

Soundi.fi:n Perjantaibiisi-sarjassa nostetaan joka perjantai esille yksi ajankohtainen kotimainen kappale. Tänään tittelin saa Funksons-kokoonpanosta tuttu räppäri Olli PA.

Oululainen hip hop -artisti Olli PA valmistelee parhaillaan kolmatta sooloalbumiaan. Albumin ensimmäinen maistiainen Tsar Bomba on tänään Soundi.fin perjantaibiisi.

− Kirjoitin Tsar Bombaan kaksi pääteemaa. Biisissä toistuvalla ”vanhalla koululla” nostetaan hieman hattua hip hop -kulttuurille jolla on ollut suuri merkitys omassa elämässäni. Kuulijalle vanha koulu voi tarkoittaa jotain täysin ihan muuta. Jokaisella on oma menneisyytensä, jonka kautta tätä maailmaa peilataan, Olli PA kertoo biisistä.

− Toinen biisin teemoista pohtii perhosvaikutustyylistä ajatusta siitä, kuinka pienenpienet asiat voivat johtaa todella suuriin asioihin ja kuinka joihinkin juttuihin voi pärähtää jopa liiaksi. Teini-ikäisenä treenikämpllä halkaistusta atomista voi kasvaa ajan myötä niin kaupunkeja kuin ihmissuhteita kaatava Tsar Bomba, oululaisräppäri taustoittaa lisää.

Olli PA julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Syke vuonna 2008. Toinen albumi Myrsky julkaistiin vuonna 2012 ja se nousi julkaisuvikollaan Suomen viralliselle albumilistalle. Olli PA on tuttu myös kaksi pitkäsoittoa julkaisseen Funksons-yhtyeen riveistä.

Perjantaibiisi:

Olli PA − Tsar Bomba

Lisää luettavaa