”Treenatkaa itsenne parhaaksi livebändiksi ja kiertäkää 24/7” – Aleksi Laihon tärkein neuvo nouseville kyvyille

10.5.2016 08:11

Children Of Bodom -nokkamies Alexi Laiho kertoi Full Metal Jackien radiohaastattelussa tärkeimpiä vinkkejä aloitteleville bändeille ja nouseville kyvyille.

– Ammattilaistasolle pääseminen vaatii tietysti paljon treeniä ja paljon uhrauksia. Nykyään mielestäni kaikkein tärkeintä on saada bändi kuulostamaan hyvältä livenä, Laiho sanoo.

– Varautukaa istumaan kiertuebussissa 24/7 vuoden päivät. Musiikkibisnes kun on siinä tilanteessa kuin on, joten keikkailu on erityisen tärkeää. Mikä on esimerkiksi Children Of Bodomille hyvä asia, koska sitä me muutenkin tekisimme. Olemme istuneet kiertueilla, mitä, 20 vuotta ja rakastamme sitä touhua edelleen.

Children Of Bodom kiersi viime vuonna Euroopassa Pariisin terrori-iskujen aikaan. Iskujen johdosta Bodomin kiertuekumppani Lamb Of God perui loput kiertuepäivänsä, muun muassa konsertin Helsingin Jäähallissa.

Bodom kuitenkin jatkoi eteenpäin, mikä oli Laihosta tärkeää.

– Päätös ei todellakaan ollut helppo. Mutta tulimme siihen tulokseen, että niin kauan, kuin keikkapaikat vain jatkavat toimintaansa, me jatkamme ja toivomme parasta. Esimerkiksi Ranskassa ja Belgiassahan valtio tosiaan sulki keikkapaikkoja.

– Saimme suurimman osan keikoista lopulta hoidettua. Mielestäni fanimme arvostivat päätöstämme ja se näkyi keikoilla.

Children Of Bodom suuntaa kiertuebussinsa seuraavaksi Etelä-Amerikkaan, jonka jälkeen on vuorossa kesän festivaalikeikat Euroopassa. Näihin lukeutuvat myös keikat Nummijärven Nummirockissa, Helsingin Tuskassa, Oulun Qstockissa ja Porin Porisperessä. Tarkemmat päivät ja muuta tietoa löydät täältä.

Lisää luettavaa