Viime vuosien verevin uusi rockbändi vihdoinkin Suomeen – The Strypes soittaa Turussa ja Helsingissä

Dr Feelgoodin ja Small Facesin perinnön nykypäivään tuoneet nuoret irlantilaisrokkarit saapuvat vihdoinkin Suomeen kahdelle keikalle.
26.9.2017 13:15

Vuonna 2013 ilmestynyt The Strypesin debyyttilevy Snapshot oli melkoinen piristysruiske. Neljän vielä teini-ikäisen irlantilaissällin bändi toi kertarysäyksellä brittiläisen rhythm’n’bluesin 2000-luvulle. Ei ihme, että myös Soundin Pekka Laine hurahti bändiin täydellisesti levyarviossaan.

Sen koommin bändi on tehnyt kaksi pitkäsoittoa lisää, koko ajan tyyliään hioen. Sekä Little Victories (2015) että kesällä ilmestynyt Spitting Image olivat erittäin onnistuneita levyjä. Vähitellen 1960-lukulaisen rhythm’n’bluesin ja pub rockin oheen on tullut 1980-luvun uutta aaltoa ja myöhempienkin vuosien kitararockia.

Vihdoinkin tuo erinomaisen livebändin maineessa oleva nelikko saadaan myös Suomeen! The Strypes soittaa 9.2.2018 Turun Gongissa ja seuraavana iltana Helsingin The Circuksessa. Liput ovat jo myynnissä.

– Näin jälkeenpäin ajatellen voi sanoa, että menestys iski meihin hieman liian nopeasti, pohtii yhtyeen kitaristi Josh McClorey. – Kaikki hehkuttivat meitä ensilevymme jälkeen ja sanoivat, että meistä tulee maailman suurin yhtye, mikä oli tietysti aivan typerää. Nyt olemme toki jo paljon viisaampia ja vuodet ovat opettaneet meitä realistisemmiksi.

Keikat Facebookissa: Turku ja Helsinki

Lisää luettavaa