Vipinää Lennyn vällyjen alla – uusi Kravitz-single kuultavissa

29.7.2014 11:07

Yhdysvaltalainen rocktähti Lenny Kravitz julkaisee kymmenennen studioalbuminsa Strut syyskuun 19. päivänä. Albumilta on julkaistu toinen maistiainen, jonka nimi on Sex. Aiemmin levyltä on julkaistu The Chamber -single. Uuden albumin materiaalista on aiemmin saatu esimakua The Chamber -singlen verran.

Lenny Kravtz on myynyt uransa aikana maailmanlaajuisesti lähes neljäkymmentä miljoonaa albumia. Tulevan levyn kappaleet on miehen itsensä mukaan tehty suurella sydämellä ja rakkaudesta lajiin. Strut on halua kaikissa muodoissaan käsittelevä rock-albumi.


− Tämä albumi vei minut takaisin niihin tunnelmiin ja paikkoihin, joita rakastan musiikissa kaikkein eniten. Albumi vei minut takaisin high schoolin aikaisiin fiiliksiin. Strut on raaka, siinä on sielua ja sen tekeminen tapahtui nopeasti ja vaivattomasti, kertoo levy-yhtiön tiedotteessa.

Mies soittaa totutusti levyllä itse kitaraa, bassoa, koskettimia, rumpuja ja perkussioita. Kravitz itse on myös tuottanut ja sovittanut albumin kappaleet.

Kuten heinäkuussa videokimaran ryydittämänä uutisoimme, Lenny Kravitz saapuu syksyllä Suomeen. Laulaja esiintyy Helsingin Hartwall-areenalla 10. lokakuuta.

Lisää luettavaa