Päivälleen 20 vuotta sitten julkaistiin kitararockin viimeisimmän massiivisen tulemisen aallonharjaa entisestään nostattanut ja sillä suoraan klassikkohyllyyn ratsastanut albumi. Wonderwall lukeutuu niihin kollektiiviseen tajuntaan pinttyneisiin kappaleisiin, jotka kaikki tietävät, mutta tässä muutama lisäsyy sille, miksi Oasis-yhtyeen vuoden 1995 (What’s The Story) Morning Glory? -kakkosalbumia sietää muistella.
Some Might Say oli ensimmäinen Morning Glorylta irrotettu single. Se julkaistiin huhtikuussa 1995 ennakoimaan myöhemmin syksyllä (lokakuussa) ilmestyvää kokopitkää. Tähän päivään mennessä yli 10 miljoonaa kopiota maailmanlaajuisesti myyneellä Definitely Maybe -debyytillään (1994) Noel Gallagherin johtama ryhmä oli onnistunut petaamaan hommat kotona Iso-Britanniassa sen verran hyvin, että Some Might Say sai kunnian olla Oasikselle se biisi, joka toi bändille sen uran ensimmäisen brittien sinkkulistan ykköspaikan. Harvalla rock-yhtyeellä muuten oli ja on vieläkään varaa jättää singlen b-puoliksi Acquiescen ja Talk Tonightin tasoisia lekoja.
Toisena singlenä pihalle pantu Roll With It viritti brittipopiksi nimetyn tyylisuunnan Oasis vs. Blur -kaksintaistelu-asetelman äärimmilleen (Blur julkaisi Country House -sinkkunsa samana päivänä ja voitti taistelun brittilistan ykköspaikasta)…
…kun taas kolmantena pikkukiekkona julkaistun Morning Gloryn nimibiisin huhuiltiin olevan kyyninen tilitys kokaiinista.
Sitten mäsähti. (What’s The Story) Morning Gloryn? kolmantena singlenä julkaistu, Noel Gallagherin silloiselle tyttöystävälleen kynäilemä Wonderwall teki aikanaan sen, minkä Cheek on tehnyt tämän päivän Suomessa: se murtautui paitsi musiikkidiggarien, myös musiikkia kuuntelemattomien kansanosien sydämiin määrittelemättömällä ja jopa järjenvastaisen universaalilla tavalla (listan ykköspaikka mm. Uudesta-Seelannista, Australiasta ja Yhdysvalloista, Briteistä heltisi 2. sija). Tosin tv-näkyvyys avitti Oasiksenkin kohdalla – Nigel Dickin ohjaama hypnoottisen hieno mustavalkovideo tuntui loppuvuonna 1995 näkyvän kaikkialla. Ja kyllä, Ryan Adams on coveroinut tämänkin. (Muuten: Wonderwall-singlen b-puolena saatiin jälleen enemmän kuin ok-luokan kappale, The Masterplan nimeltään.)
Then Sally couldn’t wait. Heti Wonderwallin perään sinkuksi irrotettu Don’t Look Back In Anger viimeistään havainnollisti monille sen, miten poikkeuksellien luomisvoimaisena ajanjaksona tämä työväenluokkainen manchesteriläisyhtye oli toisenkin pitkäsoittonsa onnistunut purkittamaan. Morning Glorylta lohkaistiin singlenä vielä radiomittaan mahtumaton, Australian ja Yhdysvaltojen markkinoille suunnattu Champagne Supernova, mutta kappaleen kaupallisesti merkittävimmäksi saavutukseksi jäi 26. sija krokotiilimaan singlelistalla.
(What’s The Story) Morning Glorya? on myyty maailmalla noin 25 miljoonaa kopiota ja vuoden 2010 Brit Awards -gaalassa levy palkittiin parhaana brittiläisenä albumina viimeisen 30 vuoden ajalta. Nämä kappaleet ovat musiikillista äidinmaitoa ja silkkaa sähköenergiaa merkittävälle joukolle tämän päivän aikuisia musiikkiharrastajia. Ne ovat 80- ja 90-luvuilla syntyneiden (ja miksei monien vanhempienkin) eomtionaalinen aikakapseli musiikkibisneksen viimeisiin digitalisoitumista edeltäneisiin kukoistuksen hetkiin.
Niihin hetkiin me fanipojat ja -tytöt haluamme sukeltaa aina, kun älypuhelimen hiertämä rakko peukalon tyvessä alkaa kirvellä liikaa.
Kuuntele Oasiksen (What’s The Story) Morning Glory? 20-vuotispäivän kunniaksi: