YK vahvisti Queen-kitaristi Brian Mayn organisoimalle kampanjalle virallisen kansainvälisen juhlapäivän

30. kesäkuuta on nyt virallisesti kansainvälinen asteroidipäivä
13.12.2016 11:39

Brian May tunnetaan maailmalla parhaiten Queen-kitaristina. Musiikkiuran lisäksi May on myös arvostettu astrofyysikko ja muun muassa yksi Asteroid Day -liikkeen perustajista. Liike pyrkii lisäämään tietoisuutta asteroideista, niiden uhasta ja miten niitä voidaan estää iskeytymästä Maahan. Kampanjan tiedotuksessa todetaan sen olevan ainoa luonnonkatastrofi, jonka ihminen voi estää.

Yhdistyneet Kansakunnat on nyt vahvistanut kampanjalle oman vuosipäivän. 30. kesäkuuta on täten virallisesti kansainvälinen asteroidipäivä.

Vuosittaisen Asteroid Day -tapahtuman lisäksi May ja kumppanit ovat myös laatineet 100X-julistuksen, jonka tavoitteena on saada nostettua asteroidien havaitsemisen tiheyttä. Avaruudessa on yli miljoona asteroidia, jotka voivat iskeä Maahan koska tahansa ja nykyteleskoopeilla niistä on havaittu noin yksi prosentti. Julistuksen tavoite on nostaa havaitsemistiheys 100 000 asteroidiin vuodessa seuraavan kymmenen vuoden aikana.

– Mitä enemmän saamme tietoa asteroidien iskuista, sitä selvemmäksi tulee, että elämme laina-ajalla. Asteroidipäivä ja 100X-julistus ovat keinoja, jolla levittää tietoisuutta Maan haavoittuvuudesta ja näyttää, että asteroideja osuu Maahan koko ajan, tohtori Brian May sanoo.

Eikä tämä ole vuoden ainoa asteroideihin ja Queeniin liittyvä uutinen: aiemmin syksyllä edesmennyt laulaja Freddie Mercury sai nimittäin oman nimikkoasteroidin.

Lisää luettavaa