Yksi New Yorkin konserttiammuskelun esiintyjistä pidätetty – Poliisi julkaisi valvontakamerakuvaa

27.5.2016 09:18

Uutisoimme eilen New Yorkissa sattuneesta välikohtauksesta, jonka johdosta yksi kuoli ja kolme haavoittui Irving Plazassa pidetyssä konsertissa. New Yorkin poliisilaitos on tiedottanut pidättäneensä yhden illan esiintyjistä murhan yrityksestä ja laittomasta aseen hallussapidosta. Asiasta uutisoi Rolling Stone.

Ammuskelussa kuollut Ronald McPhatter oli pidätetyn räppärin Troy Aven henkivartija. Troy Ave oli itse myös yksi haavoittuneista, mutta poliisin mukaan on vielä epäselvää, liittyvätkö nämä tapaukset toisiinsa. Ave kirjasi itsensä välikohtauksen jälkeen sairaalaan jalkaan tulleen ampumahaavan vuoksi.

NYPD on julkaissut Twitterissä valvontakameran kuvaa Irving Plazan takahuoneesta, jossa näkyy Troy Ave ampumassa aseella.

Keskiviikkoillan konsertin pääesiintyjä, räppäri T.I. lähetti Instagramissa surunvalittelut menehtyneen läheisille ja sanoi rukoilevansa haavoittuneiden puolesta.

Lisää luettavaa