Ylisanat loppuvat kesken – Wintersunin joukkorahoitus saavutti huikean summan

1.4.2017 21:01

Oman studion rakentamista suunnittelevan metalliyhtye Wintersunin joukkorahoituskampanja – tai ainakin sen ensimmäinen vaihe – on päättynyt.

Kampanjaa voisi luonnehtia vaikkapa sanalla ”menestys”, mutta se tuntuu melkoiselta vähättelyltä. Uutta The Forest Seasons -albumia sekä monenlaisia bonusjuttuja kampanjassaan tarjonnut Wintersun lähti tavoittelemaan 150 000 euroa, mutta kuukauden ”kampanjoinnin” jälkeen kasassa on yli 428 000 euroa.

Laulajakitaristi Jari Mäenpää onkin niin sanotusti fiiliksissään – ja mikseipä olisi.

– Aivan mahtavastihan tämä kampanja sujui… Alkaa itse asiassa olemaan sanat aika lopussa täälläkin päässä! Ollaan vedetty täysillä hommia pari viime vuotta, mutta varsinkin tämä päättynyt maaliskuu oli täyttä pikajuoksua ja kaaosta kulissien takana, mutta onneksi pääosin hyvässä mielessä. Onneksi unelmien, siis oman tasokkaan studion, eteen jaksaa painaa hommia.

– Nyt täytyy antaa aivan erityiset kiitokset kotimaisille faneille, sillä Indiegogon statistiikan mukaan suomalaiset ovat – väkilukuun suhteutettuna – tukeneet meitä ylivoimaisesti eniten. Nummirockissa ja Tuskassa nähdään… Ja toivottavasti saadaan järkättyä myös klubikeikkojakin pitkästä aikaa!

Lisää luettavaa