Artisti: In Flames

In Flames Helsinkiin lokakuussa

Ruotsalainen metalliveturi In Flames saapuu taas kerran Suomeen. Yhtye konsertoi Helsingin Kaapelitehtaalla maanantaina 27.10. Illan lämmittelijöinä nähdään Gojira ja Sonic Syndicate. Tapahtuman liput tulevat myyntiin maanantaina 11. elokuuta Lippupalvelussa ja Tiketissä.

In Flames ja Destruction Nummirockiin

Kauhajoen perinteikäs Nummirock on ilmoittanut ensimmäisistä kiinnityksistään. Nummijärven maisemissa juhannuksena meuhkaavat In Flames (SWE), Destruction (GER), God Dethroned (NED), Diablo, Kalmah, Mokoma, Mors Principium Est ja Tuoni.

Festivaali vahvistaa lisää esiintyjiä kevään aikana.

In Flamesilta uusi albumi

Ruotsin metalliylpeys In Flames on parhaillaan studiossa työstämässä seuraajaa viimevuotiselle Come Clarity -albumilleen. Uuden levyn on tarkoitus olla kaupoissa keväällä 2008. Yhtyeellä on tällä hetkellä 16 biisin valikoima, joista parhaat pääsevät albumille.